Pääsin opettelemaan sokeritöitä kondiittorin- ja ravintola-alan kurssilla. Lähdin liikkeelle ihan nollasta, en ole koskaan ennen tehnyt sokeritöitä. 

Usean tunnin, muutaman sormiin tulleen rakon ja parin kirosanan jälkeen sain kuin sainkin ruusupuun kasaan. Pieni epätoivo meinasi jo iskeä, kun osia kiinnittäessä ruusut alkoivat räksähdellä palasiksi.Hymy

Vaikka välillä homma tuntui hieman turhankin haastavalta, tuli voittajan fiilis, kun puu oli valmis. Kiitos kurssin loistavalle ja kärsivälliselle opettajalle hyvistä ohjeista!

Tässä hieman lähikuvaa. Kivan näköisiä spiraaleja saa, kun pyörittää sokerinauhaa kynän ympärille ja antaa kovettua hetken.

Ruusupuun tekemisessä käytettiin sokerin muotoilu- sekä valutekniikkaa. Seuraavalla sokerityökurssilla opettelemme myös puhallus-sekä kehräämistekniikan.